Kirkon Ulkomaanavun blogit
Julkaistu: 22.3.2010
Elämysmatkailua Sudanin Darfurissa

Suomalaisten suunnistaessa tänä vuonna talvilomille mietin minäkin täällä Etiopiassa, minne päin voisin tällä kertaa matkustaa. Koska Sudan oli minulle ennestään tuntematon, päätin suunnistaa sinne ja ottaa ”pakettimatkan” majoituksineen ja ruokailuineen.

Sudanissa päivät ovat helmi-maaliskuulla aurinkoisia ja taivas pilvetön. Lämmintäkin on vaatimattomat 40-45 astetta. Lensin Addis Abebasta ensin Sudanin pääkaupunkiin Kahrtoumiin, jossa vietin pari päivää ennen lentoa Darfurin Nyalaan, lähelle Tsadin rajaa.

Lento Darfuriin oli pari tuntia myöhässä, mutta eipä se taida olla poikkeuksellista Suomesta tehtävillä lomalennoillakaan. Itse lento ei ollut niitä miellyttävämpiä, koska lentokone oli ikivanha ja vaappui ja kolisi lähes koko puolentoista tunnin lentomatkan ajan. Onneksi laskeutuminen muutaman pompun jälkeen oli varma ja kiitoradan pinta löytyi koneen renkaiden alle.

Darfurissa en tyytynyt vain Nyalaan, vaan kävin myös kahdessa muussa pienemässä kaupungissa. Matkat niihin tein YK:n helikoptereilla, mikä toi matkaan lisää eksotiikkaa ja jännitystä. Kaupungeissa tutustuin paikallisten ”oppaiden” kanssa sinne tilapäisesti muuttaneiden sudanilaisten elämään. Keskustelin sheikkien ja paikallisten naisten kanssa ja kuulin monta mielenkiintoista elämäntarinaa. Opin matkan aikana sujuvasti toivottelemaan ”salamaleikumeita” ja muutamia muita arabiankielisiä tervehdyksiä.

Kiertelin matkan aikana kiertelin myös paikallisia torialueita, jotka olivat todella laajoja. Toroalueiden kapeilla kujilla tuoksuivat mausteet ja yrtit. Myyntikojuissa olivat sulassa sovussa paikalliset ruokatarvikkeet ja kiinasta tuotu rihkama. Välillä pysähdyin juomaan kupillisen maustettua teetä. Varsinaisia matkamuistoja ei mukaani tarttunut. Olen kierrellyt Afrikkaa jo niin kauan, että ostan nykyisin vain sellaista, millä on arvoa ja minkä haluan säilyttää ja pitää esillä pitkään.

Iltaisin istuin muun matkaseurueen kanssa iltaa joko kynttilänvalossa tai generaattorilla toimivan hehkulampun himmeässä loisteessa. Vielä iltaisinkin lämmintä oli yli 30 astetta ja kattojen yllä loisti täysikuu ja kirkas tähtitaivas. Syödessämme paikallisia ruokia, kuten kanaa ja keitettyjä linssejä ja okraa kuuntelimme moskeijoiden rukouskutsuja. Läpi yön kuului aasien hirnuntaa ja aikaisin aamunkoitteessa kukot alkoivat reippaan kiekumisensa, millä he ilmoittivat päivän alkaneeksi.

Oikeastaan matkani Sudanin Darfuriin oli pelkkä työmatka. Olin kahden viikon ajan monitoroimassa Kirkon Ulkomaanavun tukemia sudanilaisten evakkojen hätäapuohjelmia. Epävakaasta turvallisuudesta ja maantierosvoilusta johtuen emme pystyneet liikkumaan autoilla kuin kaupungeilla ja isommissa kylissä. Ainut turvallinen vaihtoehto oli alueella toimivan YK:n helikopterit ja pienkoneet.

Kahden viikon ajan kiertelimme evakkoleireillä ja arvioimme avustustöiden onnistumista ja vaikutusta. Kuulimme vaikutusvaltaisilta sheikeiltä, miten he toivoisivat meidän auttavan heitä jatkossa. Keskustelimme myös kaukana kotoa olevien perheiden kanssa ja yritimme saada selville, miten heidän elämänsä olisi turvallista ja ihmisarvoista. Tapasimme myös monia paikallisten ja ulkomaisten järjestöjen edustajia ja kuulimme heidän arvioitaan Darfurin tämänhetkisestä tilanteesta.

Darfurin kaksiviikkoinen oli kaikkea muuta kuin lomaa, vaikka nautinkin paljon uusien asioiden näkemisestä ja oppimisesta. Oli mielenkiintoista tavata ihmisiä eri heimoista ja huomata jälleen kerran, kuinka samanlaisia me olemme maasta ja kulttuurista riippumatta. Lapset Darfurissakin ovat innokkaita leikkimään ja pelaamaan. Aikuisilla on tarve tavata toisia keskustelujen ja teekupillisen ääressä. Se ero minulla oli kuitenkin evakkoleireillä tapaamieni ihmisten kanssa, että he olivat joutuneet jättämään kotiseutunsa pakosta, kun taas minä olen lähtenyt kotimaastani vapaaehtoisesti.

Ben Malinen
Ben Malinen
Ben Malinen toimii Kirkon Ulkomaanavun maaedustajana Sudanin Jubassa. Hän asuu Jubassa ja johtaa KUA.n Etelä-Sudanin projekteja ja Darfurin ohjelmaa Sudanin länsiosassa. Vapaa-aikananaan Jubassa hän leipoo korvapuusteja ja hikoilee Niilin rannalla seuraillen Egyptiin vuolaana virtaavaa vettä.