Kirkon Ulkomaanavun blogit
Julkaistu: 9.6.2010
Enemmän ja enemmän lapsia ilmestyy koulujen penkeille
Toukokuu oli aikamoista puurtamista arjen haasteiden keskellä. Sadekausi ja virallinen hurrikaanikausi on nyt alkanut ja se näkyy joka puolella. Kasvillisuus vihertää ja ilma on kosteaa, mutta rankkasateiden tuhot näkyvät kaduilla.

Viime torstaina vierailin Leoganen kouluissa ja paluumatkalla jouduttiin kaatosateeseen. Tie Port-au-Princesta Leoganeen kulkee saaren rantaa pitkin, johon myös virtaa paljon vettä vuorilta silloin kun sataa. Liikenne oli todella hidasta, kun tiellä oli välillä 30-40 senttiä vettä. Välillä tie katosi kokonaan, kun tien poikki virtasi joki sadevettä. Sai olla iloinen, että maasturin ovet ovat vähän korkeamalla, ettei vettä tullut sisään, kun ajoimme vesilätäköiden ja juoksevan veden läpi.

Port-au-Princen kaduilla Ihmiset juoksivat läpimärkinä etsimässä suojaa. Monet seisoivat ahtaasti pressupalojen ja kankaiden alla odottaen, että sade lakkaa. Kolmenkymmenen kilometrin paluumatka Leoganesta kesti viisi tuntia (matka yleensä kestää pari tuntia), kun rankkasateet ja juokseva vesi levittelivät raunioden paloja tielle ja pienet autot jäi jumiin.

Hurrikaanikauden alkaminen huolestuttaa ihmisiä – jännittyneen ilmapiirin aistii, kun kaikki odottavat kauhulla ensimmäistä hirmumyrskyä. Sääennusteet lupaavat, että tämän vuoden kausi tulee olemaan ”aktiivinen tai erittäin aktiivinen” hurrikaanien suhteen. Tämä uutinen ei ilahduta ketään. Rankkasateet ovat jo kastelleet teltat ja tuottaneet kuravelliä leireissä. Olosuhteet ovat ankeat, mutta pahimmat kuukaudet ovat vielä edessä.

Yllättäen, kaiken tämän huolen keskellä, enemmän ja enemmän lapsia ilmestyy koulujen penkeille. Edelleen eletään kriisivaihetta ja tarpeet ovat todella suuret, mutta kouluja avataan ja opetus jatkuu.

Kirkon Ulkomaanavun pilottikoulurakennus on alkamassa ja paikallinen yhteisö on innoissaan, että pysyviä rakennuksia on odotettavissa. Pilottikoulun seiniin kierrätetään raunioiden jätteitä korirakentamismallilla.

Saint Matheiun koululle kerääntyi tänään vapaaehtoisia työntekijöitä siivoamaan rakennusaluetta ja istuttamaan puita, ennakoiden uuden koulun avaamista. Paikalliset työntekijat valmistautuvat osallistumaan pilottikoulun rakentamiseen ja lapset antoivat omia mielipiteitään luokkahuoneiden väreistä, kun heitä konsultoitiin väliaikaiskoulun teltoissa.

Vaikka tämä pilottirakennus on vain ensimmäinen pieni askel koulujen jälleenrakentamiseen, se antaa toivoa paluusta ”normaaliin” elämään neljän seinän sisällä. Rakennuksesta tulee myös tärkeä hurrikaanisuoja, kun melkein kaikki alueen rakennukset ovat tuhoutuneet. Koska ihmisillä ei ole mitään paikkaa löytää suojaa, jos hirmumyrsky iskee, tämä rakennus toimii myös väestönsuojana.

David Korpela
David Korpela
David Korpela työskentelee Kirkon Ulkomaanavun maakoordinaattorina Haitissa. Hän siirtyi Haitiin korkeakoulujen kehitysyhteistyötehtävistä Jyväskylän yliopistossa. Hänen tehtävänsä on tukea Haitin koulusektorin jälleenrakennusta. David on viettänyt lapsuutensa Afrikassa ja pitää koulutuksen kehittämistä erittäin tärkeänä osana kehitysmaiden tulevaisuutta, eritoten vaikean kriisin jälkeen.