Avustustyöhön käytettyjen varojen perusteella Kirkon Ulkomaanapu on Suomen suurin kehitysyhteistyöjärjestö ja toiseksi suurin katastrofiavun antaja. Teemme työtä kymmenissä maissa Aasiassa, Afrikassa, Euroopassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Lähi-idässä.
Kirkon Ulkomaanapu käytti vuonna 2009 avustustyöhön ja muuhun toimintaansa yhteensä 25,6 miljoonaa euroa.
Avustustoimintaan käytettiin 21,8 miljoonaa euroa eli 85% kaikista menoista. Kotimaantyön tukitoimintojen ja yleishallintokulujen osuus oli 15%. Tukitoiminnot sisältävät varainhankinnan, vaikuttamistyön, viestinnän ja koulutuksen. Yleishallinto sisältää johtajan toimiston,
taloustoimiston sekä yleiskulut.
Avustustoiminnan painopiste oli edelleen Afrikassa, mihin käytettiin runsaat 40 prosenttia kaikista avustusmenoista.
Valtion tuki oli 46%. Seurakunnilta saatiin vajaa kolmannes ja yksityisten ihmisten lahjoitusten osuus tuloista oli 18,6%.