Somalia 

Somaliaa vaivaava poliittinen epävakaus, toistuvat kuivuuskaudet ja korkea inflaatio ovat YK:n mukaan tehneet maasta maailman pahimman humanitaarisen kriisin.  Kirkon Ulkomaanapu osallistuu hätäapuun Somaliassa yhteistyössä Norjan kirkon ulkomaanavun kanssa tukemalla evakkoleirien toimintaa Mogadishussa ja Puntlandissa/Lasanoodissa.

Somaliassa yli 2,6 miljoonaa ihmistä elää ruoka-avustusten varassa ja yli miljoona on joutunut jättämään kotinsa. Infastruktuuri on tuhoutunut, eikä maassa ole juuri järjestystä.

Ulkomaanavun tukeman työn tavoitteena on parantaa vedensaantia ja sanitaatiota Mogadishun ja Puntlandin/Lasanoodin evakkoleireillä. Yhteensä avun piirissä on 14 leiriä. Leirien porakaivoja kunnostetaan ja uusia kaivoja rakennetaan.

Lisäksi tuetaan vesihuoltokomiteoiden perustamista. Niiden muodostamisessa kiinnitetään huomiota sukupuolten tasa-arvoon. Vesihuoltokomiteoille jaetaan työkalupaketteja ympäristön siistimistä ja jätehuollon järjestämistä varten. Komiteoille annetaan myös koulutusta. Ohjelman toteuttaa paikallinen järjestö.

Norjan kirkon ulkomaanapu on erikoistunut vesi- ja sanitaatiohuollon järjestämiseen sekä katastrofien yhteydessä että pitkäjänteisemmin. Työssä painotetaan jatkuvuutta ja pysyvien ratkaisujen etsimistä akuutin hätäapuvaiheen jälkeen.