Honduras on Guatemalan ohella Keski-Amerikan "unohdettuja" maita. Maan asukasluku on 7,5 miljoonaa, joista yli miljoona sinnittelee alle dollarilla päivässä. Maan suuria kehityshaasteita ovat eriarvoisuus ja tulojen äärimmäinen jakautuminen.
Elintasokuilu rikkaimpien ja köyhimpien välillä on viisikymmenkertainen. Kehityksen esteinä ovat myös luonnon tuhoutuminen ja alttius katastrofeille, väestön - etenkin naisten - vähäinen osallistuminen päätöksentekoon, huumekauppa, järjestäytynyt rikollisuus sekä korruptio.
Hankkeet pyrkivät parantamaan koko tuotantoketjua, ja painottavat ympäristötekijöiden lisäksi viljelijöiden merkittävää osallistumista päätöksentekoon.
Luonnonmukainen tuotanto ja ruohonjuuritason järjestäytyminen edesauttavat myös varautumista luonnonkatastrofeihin. Viljelyssä huomioidaan eroosion estäminen ja katastrofivalmiutta opetellaan erityisissä kyläkomiteoissa.
Hankealueina ovat Valle ja Choluteca Hondurasin eteläosassa sekä maan itäosassa sijaitseva Olancho. Varsinkin jälkimmäisessä kynnyskysymykseksi kehitykselle on noussut maanomistajuus. Olancho on metsäistä seutua, ja sitä riivaavat järjestäytyneet puiden salakaatajien koplat, joille paikalliset asukkaat eivät voi mitään - tai joille he työskentelevät. Jos pienviljelijät eivät itse voi omistaa maata, pitkäaikaiset panostukset tuotantoon ja maaperän parantamiseen eivät kanna hedelmää.
Vuosina 2009 ja 2010 Ulkomaanvun tukemaa työtä Hondurasissa rahoitetaan YlenHyvä-keräyksestä.
7/2010