Juuri nyt on tärkeää toimittaa taivasalla oleville ihmisille puhdasta juomavettä, kertoo Kirkon Ulkomaanavun työntekijä Sylvia Raulo Haitista.
Sylvia Raulo kertoi sunnuntai-iltana Port-au-Princesta Global Finlandin haastattelussa, että avustustyössä on päästy vähitellen käyntiin.
"Meillä on hyvä tilanne. Osa työntekijöistämme on menettänyt perheenjäseniä, mutta suurin osa työntekijöistämme ja yhteistyökumppaneistamme on elossa. Olemme uskomattoman onnekkaita myös siinä, että toimistomme on kunnossa. Toistaiseksi toimistoon on majoitettu useita sellaisia työntekijöitä, jotka ovat menettäneet kotinsa ja kaiken omaisuutensa", Raulo toteaa.
"Olemme voineet jo tehdä eilen ja tänään kartoituksia pääkaupungin lähellä olevilla alueilla, jotka ovat kärsineet hyvin suuria tuhoja maanjäristyksessä. Meidän on tarkoitus lähteä näille alueille ensi viikolla, mutta ongelmana on se, että meillä ei ole bensaa riittävästi. Odotamme, että saisimme lisää polttoainetta tiistaina."
Juuri nyt on tärkeää toimittaa taivasalla oleville ihmisille puhdasta juomavettä. Kirkon Ulkomaanavun yhdessä norjalaisen sisarjärjestön kanssa lähettämät kaksi vedenpuhdistuslaitteistoa tulevat suureen tarpeeseen. Kummallakin laitteistolla voidaan puhdistaa 4 000 litraa vettä tunnissa eli yhteensä lähes 200 000 litraa vuorokaudessa. Tämä merkitsee sitä, että 40 000 ihmistä saa päivässä viisi litraa talousvettä.
"Olemme neuvotelleet myös parin täällä jo ennen maanjäristystä toimineen järjestön kanssa yhteistyöstä. Aiomme järjestää puistoissa majaileville ihmisille vettä ja sanitaatiota. On tärkeää hoitaa jätteet pois, jotta taudit eivät pääsisi leviämään."
Raulon mukaan kodittomille ihmisille on jaettu tähän mennessä lähinnä kuivamuonaa. YK:n alainen Maailman elintarvikeohjelma WFP on jakanut ihmisille ruokaa, mitä sillä on ollut valmiusvarastoissaan. Niillä on hyvin suuri merkitys tässä tilanteessa, kunhan jakelu vaan saadaan toimimaan.
Haitin hallitus on kehottanut pääkaupungin ihmisiä lähtemään perheittensä luo maaseudulle. Monet ovatkin noudattaneet kehotusta. Kaupungin tyhjeneminen voi heikentää turvallisuustilannetta.
"Ihmiset pakenevat, ja monet lähettävät lapsia pois kaupungista. Alueen tyhjentyessä kaupunki voi käydä levottomammaksi. Turvallisuuskysymyksiin joudutaan kiinnittämään varmaan enemmän huomiota jatkossa", Raulo arvioi.
Sylvia Raulo korostaa, että vaikka humanitaariset tarpeet järistysalueella ovatkin juuri nyt ykkössijalla, ponnistelevat kehitysyhteistyötä tekevät järjestöt samaan aikaan jatkaakseen työtä edes jollain tasolla muualla maassa, mikä on tässä tilanteessa tärkeämpää kuin koskaan. Oman lisärasitteensa muodostavat vielä pääkaupunkiseudulta pakenevat ihmiset.
"Ajan mittaan on paneuduttava myös psyko-sosiaaliseen puoleen. Maanjäristys on aiheuttanut kaikille niin valtavan trauman. Eilenkin oli vielä aika voimakas jälkijäristys."
Toimittaja Riitta Saarisen tekemä haastattelu on kokonaisuudessaan luettavissa:
(18.1.2010)
Haitissa tarvitaan apua
Avuntarvitsijoita on yli miljoona ja kymmenettuhannet ovat kuolleet. Kirkon Ulkomaanapu aloitti avustustyön heti maanjäristyksen tapahduttua. Maailman köyhimpiin kuuluvassa maassa tarvitaan nyt ensiapua, vettä, ruokaa ja suojaa.
Katastrofiavun jälkeen tarvitaan vielä vuosien jälkihoitoa ja jälleenrakennusta.