Humanitaarisen avun valmiusryhmä

Kun äkillinen luonnonkatastrofi yllättää, paikallinen osaaminen on avainasemassa ihmishenkien pelastamisessa ja tuhojen minimoimisessa.

Usein katastrofin mittasuhteet ylittävät paikallisen toimintakyvyn. Rinnalle tarvitaan kansainvälisen humanitaarisen avun asiantuntijoita, jotka omalla ammattitaidollaan tukevat esimerkiksi ruoan tai veden jakelun, suojien rakennuttamisen ja psykososiaalisen avun järjestämistä. Jotta apu menisi tehokkaasti perille, tarvitaan myös osaavaa talous- ja hallintohenkilöstöä.

Kirkon Ulkomaanapu etsii ammattilaisia kansainväliseen humanitaarisen avun valmiusryhmään. Haemme henkilöitä, jotka voivat tarvittaessa nopeastikin ottaa vastaan tarjoamiamme tehtäviä hätäapu- ja jälleenrakennusohjelmissa katastrofi- ja kriisialueilla.

Haku valmiusryhmään on jatkuvaa. Nelipäiväisiä peruskursseja järjestetään 2 kertaa vuodessa. Kurssien hakuaika päättyy noin kuusi viikkoa ennen kurssin alkua. Jos kaikki hyväksytyt henkilöt eivät mahdu kurssille mukaan, he siirtyvät seuraavalle kurssille.

Seuraava peruskurssi järjestetään Helsingissä 23.-26.syyskuuta 2010, joten hakuaika siihen päättyi 15. elokuuta 2010.  Valmiusryhmän peruskurssista peritään 100 euron kurssimaksu.

Seuraava peruskurssi järjestetään ensi vuoden puolella. Päivämäärä tarkentuu myöhemmin. Ilmoittautumiset hakulomakkeineen Nanny Nordströmille osoitteeseen nanny.nordstrom(at)kua.fi. Hakulomakkeita otetaan vastaan ainoastaan sähköisesti.

Lisäksi valmiusryhmäläisille järjestetään turvallisuuskursseja, ensiapukursseja, kursseja humanitaarista apua määrittelevistä Sphere-standardeista sekä tarvearviointikursseja. Muuta koulutusta järjestetään tarpeen mukaan. Kaikki kurssit pidetään englanniksi ja ne ovat maksullisia. Muiden paitsi peruskurssin maksut ilmoitetaan myöhemmin. Seuraava turvallisuuskurssi pidetään 15.-16.10.2010, tarvearviontikurssi 20.-22.10.2010,  Sphere-kurssi 18.-20.11.2010 ja ensiapukurssi 10.12.2010.

Miten pääset mukaan valmiusryhmään?

Millaisia työntekijöitä haemme?

Hakulomake