KEHITYSYHTEISTYÖ 

Kirkon Ulkomaanapu on yksi Suomen suurimmista kehitysyhteistyöjärjestöistä.

Kehitysyhteistyön tavoitteena on yhteisöjen voimaantuminen, jonka myötä niiden jäsenet kykenevät itse auttamaan itseään ja vaikuttamaan ympäröivään yhteiskuntaan.  Haluamme vähentää köyhyyttä kestävällä tavalla. YK:n vuosituhattavoitteet ja Suomen virallisen kehityspolitiikan tavoitteet antavat työllemme raamit.

Yhteisökehitystyötä tekemällä autamme yhdessä paikallisten yhteisöjen kanssa kaikkein köyhimpiä ja haavoittuvimpia parantamaan elinolojaan. Tämä työ tähtää elämän turvaamiseen, ihmisarvon ja omanarvontunnon tukemiseen sekä oikeudenmukaisempaan yhteiskuntaan, jossa jokaisella on turvattu perustoimeentulo.

Toiminta keskittyy peruselinehtojen kuten ruokaturvan ja vesihuollon takaamiseen ja toimeentulomahdollisuuksien edistämiseen.

Terveys-, koulutus-, tasa-arvo- ja ympäristökysymykset ovat Ulkomaanavun hankkeissa läpileikkaavia teemoja.

Hankkeita tuetaan sekä keräysvaroin että valtionavun turvin. Tuki kanavoidaan kansainvälisten kirkkojen yhteistyöverkostojen kautta.

Lue ulkoministeriön rahoittamista hankkeista