Changemaker-vapaaehtoisia iloisina metsän laidalla.

Changemaker

Nuorisoverkosto Changemakerin vuoden 2017 keskeisenä teemana vaikuttamistoiminnassa oli Suomen turvapaikka- ja pakolaispolitiikka.

Toukokuussa alkanut Pakkomatkat-kampanja vaati Suomea lopettamaan Irakiin ja Afganistaniin tehtävät pakkopalautukset. Kampanja näkyi tapahtumissa ja sosiaalisessa mediassa. Kampanjavetoomuksen kertyi 1985 allekirjoitusta, jotka luovutettiin sisäministeri Paula Risikolle lokakuussa.

2017 oli myös Changemakerin kaksivuotisen Omin sanoin – In My Own Words -hankkeen viimeinen vuosi. Hankkeen tavoitteena oli videotyöskentelyn kautta tukea turvapaikanhakijoina Suomeen saapuneiden nuorten kotoutumista ja antaa heille mahdollisuus kertoa oma tarinansa. Hankkeen aikana järjestettiin videotyöpajoja yhteensä kymmenellä paikkakunnalla. Pajoissa syntyneitä videoita esitettiin 33 näytöksessä eri puolilla Suomea ja videoita julkaistiin myös netissä. Näytökset keräsivät joka kerta salit täyteen. Hanke sai myös laajaa näkyvyyttä mediassa YLEn ja MTV3:n pääuutislähetyksiä myöten.

Keskeisiä koulutustapahtumia olivat kaksi Changemaker-viikonloppua, kaksi vaikuttamistoiminnan ja kolme lehtityön koulutusta. Lisäksi verkosto teki 19 koulu- ja seurakuntavierailua, joilla tavoitettiin yhteensä 1 200 nuorta. Syksyllä Changemaker tuotti uuden Rauhan tekijät -globaalikasvatusmateriaalin palvelemaan sekä vapaaehtoisia että opettajia ja nuorisotyöntekijöitä. Koulutukset sekä näkyminen etenkin kirkollisissa nuorten tapahtumissa innostivat verkostoon 225 uutta jäsentä.